Välillä minusta tuntuu
siltä
kuin olisin jo nähnyt kaiken tarpeellisen.
Olen kokenut niin paljon
tuntenut niin voimakkaasti, niin monia tunteita
olen tehnyt mielettömästi töitä
yrittänyt vuosia muuttua
vain lopulta ymmärtääkseni
ettei minun koskaan tarvinnut muuttua.
Olin syntynyt valmiina
olin aina valmis
ja matkalla vain unohdin sen
Mikä mieletön paradoksi
elämä onkaan
Olen elänyt miljoonia rooleja
Matkustanut maailmaa
Elänyt unelmiani todeksi
maalannut unelmani ja katsonut niiden muotoutuvan elokuvaksi ympärilleni
välillä tuntuu siltä,
että minulla ei ole enää mitään opittavaa täällä.
Ei mitään tehtävää,
Onko elämällä minulle vielä jotain annettavaa?
Vain onko aikani antautua täysin virtauksen vietäväksi
ja elää muille,
lapselleni,
heille jota voin auttaa
ei.
sellainen egoton pyhä elämä
se ei ole minua varten
ei tässsä elämässä
minulta on kysytty tuo kysymys niin monta kertaa aiemmin
olen aina vastannut Ei
en halua
en ole siihen valmis
haluan vielä seikkailla, nuoruudessani
olen nuori ja haluan nauttia tästä roolistani
tehdä niitä hölmöyksiä joita ikäiseni tekevät
mutta jos päättäisin luopua siitä
jos edes harkitsisin tarjousta
loppuisikohan kärsimyksin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos <3