Muistutus itselleni

Mä en voi kirjoittaa muille ihmisille. Mä en voi tietää, mitä ne on käynyt läpi. Mä voin kirjoittaa vain ja ainoastaan itselleni.

Kukaan muu ei myöskään voi yleismaailmallisesti neuvoa muita. Tajusin juuri, siis kunnolla oivalsin, miten muiden neuvomisesta tietämättä miltä tuntuu olla toisen kengissä on loppupeleissä vain haittaa. Se voi aiheuttaa suurtakin vahinkoa....

Mä ansaitsen tulla hyväksytyksi tälläisenä vajavaisena itsenäni. Ei ole normaalia eikä oikein, että tunnen oloni hankalaksi ja vaikeaksi ihan liian usein. Liian usein saan kuulla, miten olen hankala ihminen. Liian usein en koe tulevani kohdatuksi. Olen superherkkä taiteilijasielu, ja sellaiset kommentit vahingoittavat mua sisältä, vaikka ulospäin näytän siltä että ei sattunut.

Haluan jatkaa etsintämatkaani onneen. Mun unelma olis kiertää perheeni kanssa Rainbow gatheringeissä, minne jokainen on tullut parantumaan. Mikä meitä estää?

Joskus herään siihen, että itken taas kerran, eikä kukaan ole kuulemassa. Kukaan ei tule auttamaan....se on maailman musertavin tunne. Muistan sen lapsuudesta. Ihan oikeasti, kuinka moni täällä haluaa elää kilmoterin paksuinen panssarikuori ympärillään? Huomaan olevani jatkuvassa valmiustilassa, että pystyn puolustautumaan, jos joku hyökkää. Haluaisin vaan olla, aukinaisena ja haavoittuvaisena luottavaisena sille, että saan tarvitsemaani rakkautta maailmasta mikä parantaa kaikki haavat.

Usein musta tuntuu, että joudun tyytymään siihen mitä mulla on jotta en olisi täysin yksin. Jos olisin yksinhuoltaja, kuka pitäisi musta huolen? Vuotaisin lopulta kuiviin, jos vain antaisin ja antaisin mutta ei olisi ketään, joka silittäisi mun tukkaan kun olen väsynyt ja pitäisi lujasti kiinni, kun itken.

Tuskin kovin moni meistä haluaa itkeä yksin...

Onko se vain minun sisäinen maailmani joka on muuttunut mustemmaksi vai onko muutos tapahtunut myös ulkoisessa maailmassa? Henkisissä kirjoissa nämä kaksi ovat symbioosissa.

Anteeksi kun mulla ei ole ollut voimaa olla hyvä ystävä. Anteeksi kun en muista sinun elämästä juuri mitään, en muista edes mitä tapahtui eilen. Anteeksi kun en pysty antamaan niin paljon kuin haluan pystyä. Anteeksi kun en pysty antamaan mitä pystyin ennen. Anteeksi kun tein virheen ja pelkäsin epäonnistumista niin paljon, että luovutin. Anteeksi kun olen näin heikko, usko minua, en halua olla.

Olen miettinyt, onko niin, että vain hyvin vahvat ihmiset pystyvät rakastamaan toisia koko sydämestään?

Mussa on mielettömästi haavoja. Mun keho on täynnä shankaroja. Ainoa, mitä pyydän, on että saan parantua. Rakas maailma, ole kiltti ja anna minun parantua. Näytä mulle tie mitä seurata....

Acceptance

Musta on koko elämäni tuntunut, että en ole hyväksytty juuri omana itsenäni. Koulussa olin syrjitty ja ekoilla luokilla olin niin yksinäinen, että mulla oli mielikuvituskaveri mukana koulussa. Myöhemmin mua alettiin kiusata. Sain jossain vaiheessa kavereita, mutta silti alkoi tuntua että jotain piti itsessäni uhrata, jotta musta pidettäisiin. Sen jälkeen ihmisiä on elämässä tullut ja mennyt, mutta jotenkin ajaudun aina ihmissuhteisiin, joissa mua ei hyväksytä ja koen että mua ei arvosteta juuri omana itsenäni. Koen että mua ei ole arvostettu oikeestaan koko elämäni aikana

 Jokainen meistä haluaa tuntea olonsa hyväksytyksi täysin omana itsenään. Edes jossain. Yleensä riittää, kun kelpaa edes jollekkin. Mutta ei sen pitäisi riittää. Pitäisi olla okei olla täysin oma itsensä missä vaan.

Voi olla, että olen supervaikea ihminen olla parisuhteessa. Mun kanssa on varmasti tosi rankkaa olla ja elää pidemmän päälle. Siksi niin moni ihminen elämästä on lähtenytkin ja jotenkin, haluaisin vaan tarrautua johonkin, että edes joku jäisi. Se johtaa siihen, että alan itse työntämään ihmisiä pois mun luota. Jotta ne vaan ei ehdi ensin...

Onneksi on paikkoja. Natural High Healing festival, Rainbow gathering...mutta se kynnys mennä näihin paikkoihin on niin suuri. Koska se on mun viimeinen vaihtoehto, ja se pelko siitä, että jos sielläkään en ole aidosti hyväksytty, sitten ei ole enää maailmassa paikkaa...

Yksin on helppo olla. Sanotaan, että riittää kun itse hyväksyy itsensä. Voi kuule, ei se riitä. Hyväksyn itseni ja osaan rakastaa itseäni. Mutta joka hetki? Silloinkin kun kukaan muu ei rakasta? Ihminen tarvitsee muita ihmisiä. Pidemmän päälle vaikka yksin on kivaa se on hyvin yksinäistä. 

Onneksi kun viettää aikaa luonnossa siitä saa voimaa. Tiedän olevani yhtä ainakin jossain...mutta my soul is craving for a connection. Yhteyttä ihmisiin.