lauantai 25. toukokuuta 2019

Crazyness

Heippa.

Minä syön tällä hetkellä kahta eri lääkitystä: antipsykoottisia ja masennuslääkkeitä, SSRI.

Miksi?

Koska meidän rakas täydellinen yhteiskuntamme on täysin sekaisin. Minä uskon vakaasti, että mielensairaudet ovat merkki mielen parantumisesta, ja ihmisen heräämistä todelliseen voimaansa, hänen yhteydestään luontoon voimistuvan. Mieleltään sairas ihminen on siis ehdottomasti itseasiassa terveempi kuin moni "normaali".

Missä siis vika?

Siinä, miten länsimaissa kohdellaan "mielensairauksia". Se on vaan yksinkertaisesti järkyttävää, ja oksettavaa, ja saa minut voimaan todella pahoin. Sairauksia ei todellakaan paranneta eikä juuri edes tähdätä siihen, vaan halutaan tukahduttaa kaikki tunteet, oireet jotta saadaan mahdollisimman paljon voittoa. Ihmiset ovat yhteiskunnalle hyötyvälineitä, eivät ihmisiä. Miksi emme ota mallia heimoista, missä esim. psykoottiset oireet nähdään arvokkaana lahjana ja näitä henkilöitä kokevia kodellaan shamaaneina?

Kuka päättää puolestamme? Jälleen kysyn, millainen demokratia olemme olevinamme, kun meiltä ei taaskaan kysytty mitään.

Odotan sitä päivää, kun pääsen takaisin luontoon heimoni pariin. Sitä päivää, kun saan vapaasti ilmaista itseäni täysillä tukahduttamatta mitään, olla vapaasti "hullu" , ja kokea olevani hyväksytty ja rakastettu. Haluan elää niin kauan kunnes tuo päivä koittaa.


Vinkki:

Katso dokumentti "Crazywise, 2017". Näkee esim. Gaia. com

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Hemp for Humanity

Tässä yksi suuri syy sille, miksi voin nykyään niin hyvin!


https://www.facebook.com/groups/950844398449672/

Kuka tahansa voi liittyä ryhmään, lämpimästi tervetuloa <3

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Heippa rakas

Arvaa mitä. Olen onnellinen

Elän sitä, mitä haluan elää. Olen joutunut pohtimaan ja miettimään elämääni, ja sitä, millaista elämää haluaisin elää. Olen tutkaillut unelmiani ja pistänyt niitä uusiksi.

Olen meditoinut kiitollisuutta ja olen meditoinut unelmiani, tavoitteitani. Olen elänyt noita tavoitteita toteen. Olen löytänyt tavan ansaita rahaa tekemällä hyvää maailmalle ja huolehtimalla itsestäni. Tekemällä sitä, mistä olen unelmoinut jo pitkään.

https://thenextlevel.fi/wp-content/uploads/sites/269/2018/11/Voittava-tila-vartissa.mp3

Suosittelen lämpimästi kyseistä meditaatiota ihan jokaiselle. Minä teen sitä melkein joka toinen päivä, ja se todella toimii.

Me olemme värähtelyä ja me saamme sitä, mitä me annamme. Meidän todellisuutemme vastaa suoraan värähtelyämme.

Mitä sinä annat maailmalle? Onko se  kaikki mitä voit antaa?

Rakkautta ja iloa ihan jokaiselle,

Sofia

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Kohti Maata

Nyt jalkani alkavat laskeutua maan pinnalle. Kävin taas hetken avaruudessa ja nyt olen tulossa takaisin.

Minulla on psyykenlääkitys jota syön, koska tarvitsen sitä selvitäkseni hengissä. Ilman sitä menen niin herkkään tilaan, että en kykene elämään täällä. Silloin maailma tuntuu aivan liian julmalta paikalta elää. Silloin se elämä, missä täytyy huolehtia että on tarpeeksi rahaa, pitää jtn ihme kulisseja yllä, maksaa laskuja, käydä kaupassa, huolehtia kodista ja lapsen ja omista tarpeista tuntuu mahdottomalta (ja järjettömän tylsältä). Silloin huomaan ja tajuan, että rutiinit ei vain yksinkertaisesti ole mua varten, mutta joudun jonkinlaiseen vankilaan, jossa tuntuu että ulospääsyä ei ole. En pääse eroon vainoavista ajatuksistani ja silloin tuntuu että minut on kirottu. Silloin kuuloni herkistyy ja yhdistän ihan kaiken, mitä ympärilläni puhutaan, liittyvän itseeni. Pelkään silloin, että koko maailma vainoaa minua ja haluaa tuhota minut. Silloin kuvittelen, että minusta varoitetaan joka paikassa minne menen ja silloin oikeasti tuntuu, että maailma pyörii vain minun ympärilläni ja tuntuu, että olen syntynyt maailmaan jotta muut voisivat lytätä ja nauraa minulle, kohottaa itseään haukkumalla juuri minua. Tuntuu, että kun pelkään tai ahdistun, koko maailma aistii sen ja "energiavampyyrit" haistavat ahdistukseni ja hyökkäävät heti kimppuuni. Silloin muut ihmiset tuntuvat järjettömän epätodellisilta. Ehkä nämä kokemukset johtuvat traumaattisesta menneisyydestä?

En mielelläni lokeroi ihmisiä, mutta jotta tätä tekstiä voisi ymmärtää, käytän termiä narsisti. Mutta on hyvä tietää, että tarkoitukseni ei ole leimata ketään ihmisryhmää, vaan ymmärrän, että kyseessä on hyvin rikkoutunut ihminen jonka minuus on jo lapsuudessa rikottu pirstaleiksi. Aivan niinkuin minun. Minussakin on se narsistinen osa minussa, jonka täytyy tulla esiin jotta en tulevaiuudessa vedä tälläistä tuhoavaa ihmissuhdetta puoleeni. Korostan uskovani, että ihan mistä tahansa ihmisyydessä on mahdollista parantua. Myös narsismista. Mutta se halu ymmärtää omia haavoja, rohkeutta katsoa niitä, ja hyväksyä ne täytyy lähteä tästä ihmisestä itsestään. Ei kenestäkään muusta. Oivallukset ovat ne, jotka meidän tulee jokaisen kokea itse. Kukaan muu ei voi saada meitä oivaltamaan asioita, he voivat vain istuttaa siemeniä.


Olin suhteessa narsistin kanssa, ja se sai minut miettimään miten yhteiskunta  käytännössä toimii. Narsistit ja pyskopaatit pärjäävät täällä parhaiten. He johtavat maailmaa. Eihän tämä voi olla suunnitelma, eihän? Se että, he tuhoavat ihmisiä, sitten nämä rikkoutuneet ihmiset menevät lääkäriin hakemaan apua. Lääkäri tuskin kertoo heille, että he ovat olleet hyvin tuhoisissa ihmissuhteissa ja tuskinpa lääkäri antaa heille neuvoja, miten parantaa rikkoutunut itsetunto ja parantua niin, ettei enää vedä puoleensa narsisteja. Ei, lääkäri antaa heille todennäköisesti pillerit käteen ja lääkefirmat kukoistavat. Sitten rikkoutuneet ihmiset, kuten, minä, koitan epätoivoisesti nauttia elämästä, kovan paineen alla puurtaa eteenpäin, ja parannan oloani ostelemalla asioita. Ihania vaatteita, uu mageet kengät, hieno lompakko, ehkä materia tuo minulle onnen ja parantaa minut? Kierre on valmis, yhteiskunta juhlii.

Rikkoutuneet ihmiset rikkovat toisia. Mutta eikö se olekin äärettömän kaunista, kun näkee jonkun kärsivän ihmisen tai olennon auttavan toista vaikeassa tilanteessa olevaa? Hmm.

Millainenkohan maailma olisi, jos jokainen ottaisi aikaa parantaakseen itsensä? Varmaan aika erilainen. Mutta harva haluaa hyväksyä, että itsessä olisi mitään parannettavaa. Tai sitten on heitäkin, jotka näkevät pelkästään vikoja itsessään. Ja meitä, jotka ovat juosseet suuren osan elämästään koittaen parantaa muita parantamatta ensin itseään.









sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Oivalluksia

"The relationships we have is a direct reflection of our love for ourselves".

Tuo lause iski jonnekkin hyvin syvälle minussa. Oivalsin, että olin takertunut epätoivoisesti tuohon hyvin tuhoisaan suhteeseen niin pitkään, koska en oikeasti rakasta itseäni, en ole koskaan oppinut, miten rakastaa itseäni. Jossain lapsuudessa opin, että olen arvoton ja minun tehtäväni on vain uhrata itseni muille. Tehtäväni on ollut tukahduttaa kaikki tunteeni muita varten, tai ainakin minua on rangaistu niistä. Yritin koko lapsuuteni saada epätoivoisesti rakkautta mitä tarvitsin, mutta mitä en koskaan saanut.

Nyt on aika lopettaa itseni uhraaminen muita varten. Nyt on aika asettaa itseni etusijalle. Nyt on aika opetella pienin askelin rakastamaan itseäni täysin. Se tapahtuu olemalla itselleni lempeä. Elämällä päivä kerrallaan, tunti kerrallaan, hetki kerrallaan. Sallimalla itselleni melkein kaikki, mitä kullakin hetkellä mieleni tekee. Nyt minun täytyy lopettaa olemasta niin ankara itselleni. Olen kuullut sitä koko elämäni: "Anna itsellesi armoa". Nyt on aika opetella, mitä tuo lause käytännössä tarkoittaa. En saa syyllistää itseäni mistään. Tehtäväni on oppia nauttimaan elämästäni ja itsestäni. Vaikka se kuulostaa kliseiseltä, niin se on niin totta: ainoa ihminen, johon minun tulee rakastua seuraavaksi, olen minä itse.

Minulla on oikeus olla olemassa. Olen tarpeeksi juuri nyt.

lauantai 26. tammikuuta 2019

Kokemuksia sanoiksi

Noniin. Nyt luulen olevani valmis kirjoittamaan tuosta suhteesta, joka miltei tuhosi minut. Olen onnekas, että selvisin hengissä...

Rakastin niin paljon. En tiennyt, ennen kuin tapasin tuon ihmisen monta vuotta sitten, että kukaan voisi rakastaa ketään niin paljon. Mikä minut tuhosi, oli se, että tuo ihminen ei kyennyt vastaamaan siihen rakkauteen parantavalla tavalla. Eikä minun rakkauteni parantanut häntä.

Se on ollut kaikista vaikeinta minulle hyväksyä. Elin illuusiossa, olin kuin huumeaddikti, joka tavoittelee ensipiikin kaltaista olotilaa. Minä olin läheisriippuvainen ja hän oli narsisti.

Nyt, yli 7 vuoden jälkeen olen opetellut pikkuhiljaa päästämään irti. Vaikka tuska on edelleen sanoinkuvaamaton ja kipu valtava, on se pienempi kuin se oli eilen. Sattuu vähemmän, kuin 5 vuotta sitten. Minun on ihan välttämätöntä hyväksyä, että tuolta ihmiseltä en koskaan, ikinä tule saamaan sitä mitä etsin. Hän ei kykene rakastamaan minua tavalla, joka ei tuhoaisi minua.

Miksi psykiatriassa ei oteta enemmän huomioon sairastumisen syitä? Miksi sairastuttuani psykoosiin minulta ei koskaan kysytty mitään ihmissuhteistani? Miksi minun ei annettu käsitellä niitä traumoja vaan haluttiin että tukahdutin ne? Tiedän nyt sairastuneeni, koska elin hyvin narsistisen, sairaan ihmisen kontrollissa. Mutta sain itse oivaltaa tämän. Kukaan ei koskaan kertonut sitä minulle.

Narsistinen ihminen ottaa muilta. Läheisriippuvainen, tai "Empath" antaa. Sen takia me sovimme niin täydellisesti yhteen. Vedimme toisiamme puoleemme kuin magneetit. Minä koen olevani eniten olemassa, omassa elementissäni, silloin kun saan antaa itsestäni mahdollisimman paljon. Hän koki olevansa olemassa silloin, kun saa vastaanottaa. Mutta hän imi minut lopulta aina kuiviin, ja sitten heitti pois kuin roskan. Joka kerta.

Mikään asia maailmassa ei tule ikinä muuttamaan häntä. Ei edes hänen oma lapsensa. Sen ymmärrän nyt, ja koitan parhaani mukaan hyväksyä. Hän tulee tällä planeetalla elämänsä aikana toistamaan aina  vain samaa kaavaa, loputtomiin. Se on karu fakta. Minä kuitenkin tiedän, että sielutasolla hän oli täällä opettamassa minulle anteeksiannosta, ja sielutasolla hän rakastaa minua. Minun on vain hyväksyttävä, että hän ei tule koskaan saamaan yhteyttä omaan sieluunsa, vaikka minä näkisinkin sen. Se on niin epäreilua ja väärin että se musertaa minut. Mutta minun on pakko hyväksyä se. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Minun täytyy luovuttaa ja vain antaa olla.

Tämä oli meidän valinta. Meidän välillä tehty yhteinen sielusopimus. Näin oli päätetty jo kauan sitten.

Minun rakkauteni, tai kennekään muun, ei tule ikinä parantamaan häntä. Myös minun rakkauteni tuhoaa hänet. Paras asia mitä voimme toisillemme tehdä, on pysyä poissa toistemme elämästä.

Tiedän kyllä, että tulen tapaamaan jonkun, jolta saan sen mitä olen valmis antamaan. Sitten opin, miltä tuntuu olla rakastettu sellaisella tavalla, joka ei tuhoa. Koska rakkaus luonnostaan parantaa.

Silti, tämä ihminen tulee asumaan sydämessäni aina. Minä rakastan häntä ikuisesti, mutta minun on päästettävä irti. Lopullisesti.























Mikä on Turvapaikka?



Kun kysyin enkeleiltä, menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.
Tälläinen viesti tuli tarve kirjoittaa...