Kokemuksia sanoiksi

Noniin. Nyt luulen olevani valmis kirjoittamaan tuosta suhteesta, joka miltei tuhosi minut. Olen onnekas, että selvisin hengissä...

Rakastin niin paljon. En tiennyt, ennen kuin tapasin tuon ihmisen monta vuotta sitten, että kukaan voisi rakastaa ketään niin paljon. Mikä minut tuhosi, oli se, että tuo ihminen ei kyennyt vastaamaan siihen rakkauteen parantavalla tavalla. Eikä minun rakkauteni parantanut häntä.

Se on ollut kaikista vaikeinta minulle hyväksyä. Elin illuusiossa, olin kuin huumeaddikti, joka tavoittelee ensipiikin kaltaista olotilaa. Minä olin läheisriippuvainen ja hän oli narsisti.

Nyt, yli 7 vuoden jälkeen olen opetellut pikkuhiljaa päästämään irti. Vaikka tuska on edelleen sanoinkuvaamaton ja kipu valtava, on se pienempi kuin se oli eilen. Sattuu vähemmän, kuin 5 vuotta sitten. Minun on ihan välttämätöntä hyväksyä, että tuolta ihmiseltä en koskaan, ikinä tule saamaan sitä mitä etsin. Hän ei kykene rakastamaan minua tavalla, joka ei tuhoaisi minua.

Miksi psykiatriassa ei oteta enemmän huomioon sairastumisen syitä? Miksi sairastuttuani psykoosiin minulta ei koskaan kysytty mitään ihmissuhteistani? Miksi minun ei annettu käsitellä niitä traumoja vaan haluttiin että tukahdutin ne? Tiedän nyt sairastuneeni, koska elin hyvin narsistisen, sairaan ihmisen kontrollissa. Mutta sain itse oivaltaa tämän. Kukaan ei koskaan kertonut sitä minulle.

Narsistinen ihminen ottaa muilta. Läheisriippuvainen, tai "Empath" antaa. Sen takia me sovimme niin täydellisesti yhteen. Vedimme toisiamme puoleemme kuin magneetit. Minä koen olevani eniten olemassa, omassa elementissäni, silloin kun saan antaa itsestäni mahdollisimman paljon. Hän koki olevansa olemassa silloin, kun saa vastaanottaa. Mutta hän imi minut lopulta aina kuiviin, ja sitten heitti pois kuin roskan. Joka kerta.

Mikään asia maailmassa ei tule ikinä muuttamaan häntä. Ei edes hänen oma lapsensa. Sen ymmärrän nyt, ja koitan parhaani mukaan hyväksyä. Hän tulee tällä planeetalla elämänsä aikana toistamaan aina  vain samaa kaavaa, loputtomiin. Se on karu fakta. Minä kuitenkin tiedän, että sielutasolla hän oli täällä opettamassa minulle anteeksiannosta, ja sielutasolla hän rakastaa minua. Minun on vain hyväksyttävä, että hän ei tule koskaan saamaan yhteyttä omaan sieluunsa, vaikka minä näkisinkin sen. Se on niin epäreilua ja väärin että se musertaa minut. Mutta minun on pakko hyväksyä se. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Minun täytyy luovuttaa ja vain antaa olla.

Tämä oli meidän valinta. Meidän välillä tehty yhteinen sielusopimus. Näin oli päätetty jo kauan sitten.

Minun rakkauteni, tai kennekään muun, ei tule ikinä parantamaan häntä. Myös minun rakkauteni tuhoaa hänet. Paras asia mitä voimme toisillemme tehdä, on pysyä poissa toistemme elämästä.

Tiedän kyllä, että tulen tapaamaan jonkun, jolta saan sen mitä olen valmis antamaan. Sitten opin, miltä tuntuu olla rakastettu sellaisella tavalla, joka ei tuhoa. Koska rakkaus luonnostaan parantaa.

Silti, tämä ihminen tulee asumaan sydämessäni aina. Minä rakastan häntä ikuisesti, mutta minun on päästettävä irti. Lopullisesti.

Mikä on Turvapaikka?

Kun kysyin enkeleiltä, menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.

Tälläinen viesti tuli tarve kirjoittaa...

Hei Sinä.

Olen palannut.

Olin hetken eksynyt mutta löysin takaisin.

Nyt on aika minulle syntyä uudestaan

Nyt on aika minun oppia rakastamaan itseäni _sata_ prosenttisesti. Ei vain osittain, vaan kokonaan.

Nyt on sen aika.

Minä tarvitsen sitä. Lapseni tarvitsee sitä. Maailma tarvitsee sitä.

Tervetuloa opettelemaan kanssani <3

Rakastetaan toisiamme enemmän


(Erosin hetki sitten kaikin puolin hyvin väkivaltaisesta, myrkyllisestä suhteesta. Tulen kirjoittamaan kokemuksistani enemmän, kunhan sanat löytävät luonnollisesti tiensä kauttani ulos. Tavoitteenani on tavoittaa mahdollisimman moni kenties samankaltaisessa tilanteessa kamppaileva kaunis sielu, tai muuten vain kannustaa muita opettelemaan asettamaan rajoja lempeästi oman kokemukseni kautta)

Kirje minulle

Anteeksi, rakas.

Tässä olen nyt.
Anteeksi, kun katosin hetkeksi.
Oikeasti minun täytyi eksyä, jotta voisin taas palata Kotiin.

Anteeksi, kun luulin että asettamalla muut tärkeämmäksi kuin sinut  itsesi satutinkin vain sinua, sekä niitä, joiden puolesta uhrasit itsesi.
Anteeksi, kun luulin että jos annan sinusta kaiken, saisit jotain takaisin.

Aina se ei toimi niin.

Anteeksi, kun poltin sinut tyhjiin.

Anteeksi, kun en osannut puolustaa sinua.
Anteeksi, kun en osannut lähteä ajoissa.
Anteeksi, kun en ymmärtänyt kuinka arvokas olet.

Nyt ymmärrän - en vielä täysin, mutta ymmärrän enemmän.

Enää sinua ei kohtele väärin kukaan - ja jos kohtelee, suljet heti oven perässäsi etkä katso takaisin.

Minä rakastan sinua.
Ansaitset vain parasta.

Tiedän, että välillä, kuten nyt, voi tuntua toivottamalta. Voi tuntua siltä, että olet koko loppuelämäsi yksin.

Mutta se on harhaluulo, joka johtuu kaikesta kokemastasi vääryydestä.
Se ei ole totta.

Joku päivä näet, miksi kaiken sen pahuuden piti tapahtua.

Silloin kiität menneisyyttäsi, jopa niitä, jotka sinua satuttivat.

Silloin kiität itseäsi.

Onneksi osasit lopulta lähteä.

Tästä lähtien sinulla on lupa, ei, sinulla on velvollisuus tehdä niitä asioita joita rakastat. Juuri niitä, jotka saavat sielusi laulamaan.

Sinä tulet ymmärtämään joka solullasi, että sinä olet lahja maailmalle.

Turvallista matkaa.