Jonnekin minä olin kadottanut sinut. Missä sinä olit kaikki nämä vuodet?
Olit yrittänyt kieltää itsesi. Olit piiloutunut maailmalta, turhaan.
Etsit itseäsi ympäriltäsi - vaikka kaikki nämä vuodet, olit koko ajan siinä.
Olen kaivannut sinua niin. Älä jätä minua enää, ethän. Kuljetaan yhdessä loppumatka.
Hetken kuljit harhaan..luulit, että pärjätäksesi maailmassa, sinun tulee luopua unelmistasi ja itsestäsi. Vihdoin oivalsit, että itsestäsi et koskaan voi luopua. Jos kuljet vastoin omaa tahtoasi - polkua, joka on kirjoitettu sinulle, polkua, jonka olet itse kirjoittanut itsellesi ja jossa unelmasi toimivat oppainasi - kuljet lopulta reunalle. Tuo polku ei ole pitkä ja se loppuu aikanaan. Sen alla on vain korkea, korkea pudotus.
Kuitenkin, tämäkin matka oli tarpeellinen, jotta muistat, mitä on olla kun ei ole itsessään. Kun ei ole totuudellinen itselleen, tekee samalla karhunpalveluksen maailmalle vaikka kuinka luulee tekevänsä oikein. Jossakin on tällöin menty pahasti pieleen ja tehokas opastaja on tarpeen.
Minä voin olla onnellinen ilman toista ihmistä rinnallani. Voin olla onnellinen itsessäni.
Miten ihmeessä saatoin unohtaa sen?
Miksi olen viettänyt vuosia miettien mikä minussa on vikana sen sijaan että olisin kehunut itseäni onnistumisista?
Miksi rakensin tälläisen kuoren minun ja maailman välille - en todella tarvitse sitä enää, ja tuo kuori estää minuta näkemästä, kokemasta tavalla jota sieluni janoaa.
Minä olen syntynyt tähän maailmaan seikkailijana. Minä tulen aina janoamaan seikkailuja. Minulla on niin paljon intohimoa jota olen kerännyt sisään kaikki nämä vuoden, se odottaa sopivaa kohdetta jotta voin luoda ja elää intohimoista, itseni näköistä elämää.
Tästä alkaa uusi tutustumismatka itseeni.
