Missä olet ollut

 Jonnekin minä olin kadottanut sinut. Missä sinä olit kaikki nämä vuodet? 

Olit yrittänyt kieltää itsesi. Olit piiloutunut maailmalta, turhaan.

Etsit itseäsi ympäriltäsi - vaikka kaikki nämä vuodet, olit koko ajan siinä. 

Olen kaivannut sinua niin. Älä jätä minua enää, ethän. Kuljetaan yhdessä loppumatka. 

Hetken kuljit harhaan..luulit, että pärjätäksesi maailmassa, sinun tulee luopua unelmistasi ja itsestäsi. Vihdoin oivalsit, että itsestäsi et koskaan voi luopua. Jos kuljet vastoin omaa tahtoasi - polkua, joka on kirjoitettu sinulle, polkua, jonka olet itse kirjoittanut itsellesi ja jossa unelmasi toimivat oppainasi - kuljet lopulta reunalle. Tuo polku ei ole pitkä ja se loppuu aikanaan. Sen alla on vain korkea, korkea pudotus. 

Kuitenkin, tämäkin matka oli tarpeellinen, jotta muistat, mitä on olla kun ei ole itsessään. Kun ei ole totuudellinen itselleen, tekee samalla karhunpalveluksen maailmalle vaikka kuinka luulee tekevänsä oikein. Jossakin on tällöin menty pahasti pieleen ja tehokas opastaja on tarpeen. 

Minä voin olla onnellinen ilman toista ihmistä rinnallani. Voin olla onnellinen itsessäni.

Miten ihmeessä saatoin unohtaa sen?

Miksi olen viettänyt vuosia miettien mikä minussa on vikana sen sijaan että olisin kehunut itseäni onnistumisista?

Miksi rakensin tälläisen kuoren minun ja maailman välille - en todella tarvitse sitä enää, ja tuo kuori estää minuta näkemästä, kokemasta tavalla jota sieluni janoaa.

Minä olen syntynyt tähän maailmaan seikkailijana. Minä tulen aina janoamaan seikkailuja. Minulla on niin paljon intohimoa jota olen kerännyt sisään kaikki nämä vuoden, se odottaa sopivaa kohdetta jotta voin luoda ja elää intohimoista, itseni näköistä elämää. 

Tästä alkaa uusi tutustumismatka itseeni. 

Transformation

 Tässä taas on matkallani menty askelia taaksepäin. Ainakin olen tarkastellut mennyttä, ja vähän vetänyt menneen kaltaisia kuvioita, ihmisiä puoleeni.

Onneksi mulla on turvaverkko. Elämääni on siunaantunut rakastavia ystäviä, jotka aidosti haluavat minulle vain parasta. Sellaisia, jotka eivät ole kateellisia toisten onnellisuudesta. Sellaisia, jotka haluavat nähdä ystävät voimaantuneena ja onnellisina. Ja heitä tulee koko ajan elämääni lisää. Heidän avulla opettelen vetämään rajoja. Sanoittamaan tunteitani, tarpeitani. Jotta en tyydy enää vähempään kuin mitä ansaitsen. Koskaan enää. Ja minä ansaitsen vain parasta. Nyt ja aina.

Sisimmässäni, jossakin tuolla hyvin syvällä, on sellainen iso, musta möykky. Sen nimi on Itseviha. Iv. Iv syöttää ajoittain päähäni ajatuksia. Ne ei ole kivoja ajatuksia. Mutta aina edelleen vahingossa reagoin niihin, ja meinaan joutua ongelmiin. Kulkien kohti asioita, mistä haluan jo luopua.

On tullut aika antaa kaiken tuon ison möykyn hiljalleen purkautua, rihma kerrallaan. Se saa luvan tulla näkyväksi, nousta pintaan. Jotta voin vihdoin päästää sen vapaaksi, antaa sen mennä. Ajatelkaa, sitten voin täyttää Iv:n kokoisen aukon jollakin uudella! Ja saan itse valita, milla haluan sen täyttää. Itserakkaudella? Iv--->Ir.

No more red flags! Yksikin on liikaa.

Itsensärakastamisen prosessi on paljon pidempi ja työläämpi kuin ikinä osasin kuvitellakaan. Mutta toisaalta, en osaa vielä kuvitella, miten ihanaa lopputulos tulee olemaan sitten kun olen oppinut rakastamaan itseäni enemmän.