Muistutus itselleni

Mä en voi kirjoittaa muille ihmisille. Mä en voi tietää, mitä ne on käynyt läpi. Mä voin kirjoittaa vain ja ainoastaan itselleni.

Kukaan muu ei myöskään voi yleismaailmallisesti neuvoa muita. Tajusin juuri, siis kunnolla oivalsin, miten muiden neuvomisesta tietämättä miltä tuntuu olla toisen kengissä on loppupeleissä vain haittaa. Se voi aiheuttaa suurtakin vahinkoa....

Mä ansaitsen tulla hyväksytyksi tälläisenä vajavaisena itsenäni. Ei ole normaalia eikä oikein, että tunnen oloni hankalaksi ja vaikeaksi ihan liian usein. Liian usein saan kuulla, miten olen hankala ihminen. Liian usein en koe tulevani kohdatuksi. Olen superherkkä taiteilijasielu, ja sellaiset kommentit vahingoittavat mua sisältä, vaikka ulospäin näytän siltä että ei sattunut.

Haluan jatkaa etsintämatkaani onneen. Mun unelma olis kiertää perheeni kanssa Rainbow gatheringeissä, minne jokainen on tullut parantumaan. Mikä meitä estää?

Joskus herään siihen, että itken taas kerran, eikä kukaan ole kuulemassa. Kukaan ei tule auttamaan....se on maailman musertavin tunne. Muistan sen lapsuudesta. Ihan oikeasti, kuinka moni täällä haluaa elää kilmoterin paksuinen panssarikuori ympärillään? Huomaan olevani jatkuvassa valmiustilassa, että pystyn puolustautumaan, jos joku hyökkää. Haluaisin vaan olla, aukinaisena ja haavoittuvaisena luottavaisena sille, että saan tarvitsemaani rakkautta maailmasta mikä parantaa kaikki haavat.

Usein musta tuntuu, että joudun tyytymään siihen mitä mulla on jotta en olisi täysin yksin. Jos olisin yksinhuoltaja, kuka pitäisi musta huolen? Vuotaisin lopulta kuiviin, jos vain antaisin ja antaisin mutta ei olisi ketään, joka silittäisi mun tukkaan kun olen väsynyt ja pitäisi lujasti kiinni, kun itken.

Tuskin kovin moni meistä haluaa itkeä yksin...

Onko se vain minun sisäinen maailmani joka on muuttunut mustemmaksi vai onko muutos tapahtunut myös ulkoisessa maailmassa? Henkisissä kirjoissa nämä kaksi ovat symbioosissa.

Anteeksi kun mulla ei ole ollut voimaa olla hyvä ystävä. Anteeksi kun en muista sinun elämästä juuri mitään, en muista edes mitä tapahtui eilen. Anteeksi kun en pysty antamaan niin paljon kuin haluan pystyä. Anteeksi kun en pysty antamaan mitä pystyin ennen. Anteeksi kun tein virheen ja pelkäsin epäonnistumista niin paljon, että luovutin. Anteeksi kun olen näin heikko, usko minua, en halua olla.

Olen miettinyt, onko niin, että vain hyvin vahvat ihmiset pystyvät rakastamaan toisia koko sydämestään?

Mussa on mielettömästi haavoja. Mun keho on täynnä shankaroja. Ainoa, mitä pyydän, on että saan parantua. Rakas maailma, ole kiltti ja anna minun parantua. Näytä mulle tie mitä seurata....