sunnuntai 12. elokuuta 2018

Acceptance

Musta on koko elämäni tuntunut, että en ole hyväksytty juuri omana itsenäni. Koulussa olin syrjitty ja ekoilla luokilla olin niin yksinäinen, että mulla oli mielikuvituskaveri mukana koulussa. Myöhemmin mua alettiin kiusata. Sain jossain vaiheessa kavereita, mutta silti alkoi tuntua että jotain piti itsessäni uhrata, jotta musta pidettäisiin. Sen jälkeen ihmisiä on elämässä tullut ja mennyt, mutta jotenkin ajaudun aina ihmissuhteisiin, joissa mua ei hyväksytä ja koen että mua ei arvosteta juuri omana itsenäni. Koen että mua ei ole arvostettu oikeestaan koko elämäni aikana

 Jokainen meistä haluaa tuntea olonsa hyväksytyksi täysin omana itsenään. Edes jossain. Yleensä riittää, kun kelpaa edes jollekkin. Mutta ei sen pitäisi riittää. Pitäisi olla okei olla täysin oma itsensä missä vaan.

Voi olla, että olen supervaikea ihminen olla parisuhteessa. Mun kanssa on varmasti tosi rankkaa olla ja elää pidemmän päälle. Siksi niin moni ihminen elämästä on lähtenytkin ja jotenkin, haluaisin vaan tarrautua johonkin, että edes joku jäisi. Se johtaa siihen, että alan itse työntämään ihmisiä pois mun luota. Jotta ne vaan ei ehdi ensin...

Onneksi on paikkoja. Natural High Healing festival, Rainbow gathering...mutta se kynnys mennä näihin paikkoihin on niin suuri. Koska se on mun viimeinen vaihtoehto, ja se pelko siitä, että jos sielläkään en ole aidosti hyväksytty, sitten ei ole enää maailmassa paikkaa...

Yksin on helppo olla. Sanotaan, että riittää kun itse hyväksyy itsensä. Voi kuule, ei se riitä. Hyväksyn itseni ja osaan rakastaa itseäni. Mutta joka hetki? Silloinkin kun kukaan muu ei rakasta? Ihminen tarvitsee muita ihmisiä. Pidemmän päälle vaikka yksin on kivaa se on hyvin yksinäistä. 

Onneksi kun viettää aikaa luonnossa siitä saa voimaa. Tiedän olevani yhtä ainakin jossain...mutta my soul is craving for a connection. Yhteyttä ihmisiin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos <3