Päivä jona lopullinen usko ihmisyyteen katosi

Haluan avata teille yhden minulle hyvin vaikean kokemuksen.

Tuo kokemus oli, ja on vieläkin, minulle hyvin hyvin vaikea ja surullinen asia käsittää.

Silloin kun tulin raskaaksi, minä keskeytin lähihoitajaopintoni. Minä vain ymmärsin, että koulunkäynti oli minulle ihan liian raskasta lähinnä sosiaalisista paineista riippuen, ja tiesin että minulla ei ikinä olisi sydäntä vallitseviin työpaikkaoloihin. Ainoa ajatus, joka minut ylipäätään ajoi lähihoitajakouluun, oli tehdä muutos systeemiin. Mutta jostain syystä usko siihen, että minä pystyisin tekemään tuon muutoksen, katosi. Kun nyt muistelen tarkemmin, se taisi olla niin, että avauduin kouluun menon syystäni väärälle ihmiselle...

Joten kun olin raskaana, minulla ei ollut koulua, ei työtä ei mitään. Ja halusin lapselleni vain parasta..

Niimpä hakeuduin Vipassanaan. Mikä sen ihanampi tapa hoitaa masuasukkia, kuin meditointi 10 päivää puhumatta? Minä olen kerran tehnyt Vipassanan Intiassa, ja tuo kokemus on ehdottomasti yksi rakkain ja tärkein asia elämässäni.

Minua ei kuitenkaan päästetty kurssille. Olin (taas kerran) liian rehellinen täyttäessäni lomaketta, ja ilmoitin, että minulla on ollut psykoosi. Kerroin myös käyttäväni psykoosilääkettä (minkä olin halunnut lopettaa, mutta lääkärini ei ollut antanut minulle "lupaa".) Ilmeisesti sairastettu psykoosi ja psyykenlääke oli tarpeeksi hyvä syy evätä minulta ja syntymättömältä lapseltani uskomaton parantava kokemus. Lisäselvityksiä kysyttäessä kerroin, että ensimmäistä kertaa suorittaessani Vipassanan tapahtui se ensimmäisen psykoosini sairastettua. Tuolla ei kuitenkaan ollut merkitystä..

Niimpä hain Vipassanaan kaikkialla Euroopassa. Joka paikasta sain kieltävän päätöksen...olin joutunut mustalle listalle.

Maailma tuntui silloin ihan järjettömän epäreilulta. Minä itken tälläkin hetkellä tätä kirjoittaessani.

Vipassana on minulle erittäin rakas. Meditointi on tärkein työkaluni selvitä tässä maailmassa. Sen avulla olen parantunut enemmän kuin koskaan.

Se fakta, että minulta vain vietiin tuo kaikki VAIN SIKSI että luulin tekeväni oikein ollessani rehellinen, ja tehdessäni mitä lääkärit sanoivat, vei elämältäni täysin pohjan. Ehkä tuon kokemuksen tärkein oppiläksy oli se, minkä tiedän totuudeksi nyt: yhteiskunta on täysin järjenvastainen. Se ei ihan oikeasti halua auttaa minua. Ainoa apu, mitä systeemi minulle tarjosi, oli lääkkeet. Mutta ne lääkkeet eivät vastanneet minun miljooniin kysymyksiini. Lääkkeet eivät poistaneet tuskaa. Mikä tärkeintä, lääkkeet eivät parantaneet minua.

Mutta Vipassana paransi.

Ja nyt tuo mahdollisuus parantua vietiin minulta. JA syntymättömältä lapseltani. SIKSI, koska kuuntelin systeemiä. Tein niinkuin se käski. Ja se rankaisi minua.

Olin niin katkera. Ja vihainen. Olen vieläkin. Tuo oli minun viimeinen tilaisuuteni parantua rauhassa, olla 10 päivää puhumatta, ennenkuin olisin 24/7 sidottuna toiseen ihmiseen.

En ymmärrä vieläkään, miksi minua ei päästetty parantumaan. Ainoa, mitä pyysin, oli että saan olla rauhassa 10 päivää. Tehdä sitä, mitä rakastan eniten: meditoida. Nykyään minulla on hyvin harvoin enää siihen tilaisuutta.

Ehkä haen joku päivä uudestaan. Mitä tästä kokemuksesta opin? Älä ole liian rehellinen.